Toimitusjohtajan katsaus: Haastava toimintaympäristö

Yhteisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää investointeja. Yhä useammin kuitenkin ymmärretään, ettei energiatransition toteuttamiseen tarvittavia teknologioita ja resursseja ole vielä saatavilla riittävän laajalti ja toivotussa aikataulussa. Lisäksi yritysten voi olla vaikea realisoida tavoitteitaan investointien avulla, koska energiatransitiosta aiheutuu merkittävästi kustannuksia ja uusiutuvan energian markkinat kasvavat hitaasti. Sääntely-ympäristön vaihtelut, investointiympäristön epävarmuus ja geopoliittinen epävakaus tekevät ilmastotavoitteiden saavuttamisesta entistä haastavampaa. 

Vahvaa edistystä useilla osa-alueilla 

St1 on jatkanut energiatransition toteuttamista, ja olemme edistyneet siinä erinomaisesti. Olemme sitoutuneet keskeisiin arvoketjuihimme ja painopistealueisiimme, ja suunnitelman toteuttaminen edellyttää tervettä kassavirtaa ja vahvoja kumppaneita. 

St1:n historian suurin vihreä investointi, Göteborgin biojalostamo, valmistui viime vuonna, ja se tuottaa nyt uusiutuvaa lentopolttoainetta (SAF) sekä uusiutuvaa dieseliä (HVO). Tuotannon tukemiseksi olemme rakentaneet oman arvoketjun erittäin kilpailukykyiseen raaka-ainehankintaan. 

Näemme biokaasun tärkeänä ja nopeana keinona hyödyntää kiertotaloutta hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Jatkoimme viime vuonna vahvaa investointiohjelmaamme biokaasun tuotantoon, nesteytykseen ja jakeluverkostoon Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Toteutimme projektejamme yksin ja yhdessä vahvojen kumppaneidemme kanssa. Näkyvin saavutus oli uuden biokaasun jalostus- ja nesteytysjalostamon rakentaminen Ruotsin Boråsiin. Tämä tukee tavoitettamme olla johtava yritys koko nesteytetyn biokaasun arvoketjussa pohjoismaisilla kotimarkkinoillamme. 

Olemme myös ottaneet vahvoja edistysaskeleita 1 855 MW:n tuuli- ja aurinkovoiman kehitysportfolion edistämisessä, kuten ensimmäinen aurinkopuistoinvestointimme Göteborgiin, Ruotsiin. Samaan aikaan suuren kapasiteetin sähkölatausverkoston rakentaminen etenee täyttä vauhtia Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. 

Energiatransition nopeuttamisen haasteista huolimatta jatkamme kunnianhimoisten Power-to-X-projektiemme kehittämistä. Synteettisten polttoaineiden kannattavien markkinoiden syntyminen vie kuitenkin ennakoitua enemmän aikaa, ja niiden läpimurto on vielä edessä päin. 

Tilikausi 

St1:n liikevaihto vuonna 2023 oli 8,2 miljardia euroa, mikä oli 2,3 miljardia euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Liikevaihdon lasku johtui öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen kehityksestä vuoden aikana sekä Göteborgin öljynjalostamolla toteutetusta huoltoseisokista. Liikevaihdon maakohtainen jakauma säilyi hyvin samankaltaisena kuin aiempina vuosina ja 23 % liikevaihdosta tuli Suomesta, 51 % Ruotsista, 25 % Norjasta ja 1 % Isosta-Britanniasta. 

Liikevoitto oli 185,6 miljoonaa euroa, joka oli lähes 100 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Tulos verojen jälkeen oli 146,7 miljoonaa euroa edellisvuoden tuloksen ollessa 235,4 miljoonaa euroa. Jalostusmarginaali toteutui edellisvuoden poikkeuksellisen korkeata tasoa alhaisempana, mutta kuitenkin edelleen hyvänä. Marginaaliin vaikutti myös kevään huoltoseisokki jalostamolla. Myös varasto- ja arvostuserät vaikuttivat tulokseen negatiivisesti. Biokaasuliiketoiminnan tulos kääntyi positiiviseksi. 

Liiketoiminnan rahavirta oli 361,8 miljoonaa euroa. Investoinnit olivat yhteensä 241,1 miljoonaa euroa. Tästä suurimmat kohdistuivat Göteborgissa rakenteilla olevaan biojalostamoon sekä jalostamon joka neljäs vuosi toteutettavaan huoltoseisokkiin. Lisäksi investoitiin muun muassa biokaasun jalostus- ja nesteytyslaitokseen Boråsissa Ruotsissa. Viime vuonna St1:n uusiutuvan energian investoinnit olivat reilut 111 miljoonaa euroa, ollen 46 % vuoden kokonaisinvestoinneista. 54 % investoinneista kohdentui jalostamon huoltoseisokin lisäksi pohjoismaiseen asema- ja logistiikkaverkostoon sekä tietojärjestelmiin. 

Konsernin oma pääoma oli tilikauden lopussa 1 377,2 miljoonaa euroa ja omavaraisuusasteeksi vahvistui 55,7. 

Harjoitamme liiketoimintaa arvojemme mukaisesti 

St1 Nordic liittyi mukaan YK:n Global Compact aloitteeseen vuonna 2020. Siitä lähtien aloitteen kymmenen perusperiaatetta, jotka koskevat ihmisoikeuksia, työelämää, ympäristöä ja korruption torjuntaa, ovat inspiroineet vastuullisuustyötämme ja antaneet sille vakaan pohjan, jonka varaan voimme rakentaa läpinäkyvämpää ja kestävämpää liiketoimintaa. 

Vuonna 2023 vahvistimme vastuullisuuden compliance- sekä due diligence prosesseja, jotka tukevat kestävyyssertifiointien varmistamista raaka-aineillemme ja tuotteillemme. Painopiste viime vuonna oli HVO-, biokaasu- ja tuulivoimahankkeissamme, jotka ovat energiatransitiomme strategisia osa-alueita. 

Vuonna 2023 julkaisimme ensimmäisen Due Diligence selvityksemme, joka on laadittu nykyajan orjuutta torjuvan Ison-Britannian Modern Slavery Act 2015 lain ja Norjan avoimuuslain mukaisesti. 

Ihmiset keskiössä 

Sitoutuneet työntekijämme mahdollistavat strategiamme toteuttamisen. Tasapainotamme organisaation ketteryyttä panostamalla vahvasti psykologiseen turvallisuuteen ja läpinäkyvään viestintään. Olemme vahvistaneet johtajuutta ja kykyjen hallintaa voidaksemme tarjota työntekijöille entistä paremmat mahdollisuudet menestyä. Organisaatiokulttuurimme "Culture for Growth" antaa meille kaikille vankan perustan kasvaa yhtiön mukana. Mittaamme sen menestystä säännöllisesti ja arvioimme tuloksia sekä toimenpiteitä koko organisaatiossa. 

Vahva panostaminen työterveyteen ja turvallisuuteen sekä ympäristöasioihin (HSSE) on erittäin tärkeää kaikessa toiminnassamme. Työn onnistumista mitataan erityisesti poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten viimevuotisessa jalostamon tarkastus- ja huoltoseisokissa, jossa 1 000 ulkoista rakennustyöntekijää työskenteli rinnakkain omien 250 työntekijämme kanssa useiden viikkojen ajan. Samanaikaisten biojalostamon rakennustöiden vuoksi työmaalla oli ruuhkapäivinä enimmillään 2 000 ulkopuolista urakoitsijaa. Tässä suhteessa HSSE-työmme etenee oikeaan suuntaan, mutta työtä on vielä tehtävänä maailmanluokan tason saavuttamiseksi. 

Hyvän tulosvuoden jälkeen valitun strategiamme mukaiset liiketoiminnan tulevaisuudennäkymät ovat vakaat, ja jatkamme energiatransition toteuttamista vahvan taseen turvin. 

Haluan kiittää kaikkia työntekijöitämme sitoutumisesta yhteisiin tavoitteisiimme ja tiimihenkeemme. Haluan myös kiittää kaikkia kumppaneitamme ja asiakkaitamme luottamuksesta ja yhteistyöstä. 

arrow-right
Edellinen
Merkittäviä raskaan liikenteen päästövähennyksiä voitaisiin tehdä jo nyt – sääntely määrittää biokaasuinvestointien kohteet

09.11.23

Seuraava
Hallituksen puheenjohtajan lausunto: Globaalit signaalit antavat syytä optimismiin

15.04.24

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki