Energiasiirtymän määrätietoinen toteuttaminen vaatii globaalia yhteistyötä. Ilmastonmuutoksen hillintä on yksi suurimmista edessämme olevista haasteista, ja tarvittavien innovaatioiden toteuttaminen edellyttää tiedeyhteisön ja teollisuuden parhaimmiston välistä yhteistyötä.

St1 ja Novatron Fusion Group (NFG) ovat aloittaneet strategisen teollisen kumppanuuden, joka on uusi vaihe matkalla kohti kaupallista fuusioenergiaa. St1 on johtavana sijoittajana ja uutena hallituksen jäsenenä investoinut NFG:hen 13 miljoonaa euroa tavoitteenaan luoda pitkäaikaista arvoa sekä tuoda hankkeeseen liiketoiminnallista, teollista ja sääntelyyn liittyvää asiantuntemusta.

Strateginen pitkäaikainen yhteistyö on osoitus siitä, kuinka kaksi pohjoismaista yritystä yhdistävät tieteellisen ja teollisen osaamisensa saavuttaakseen kunnianhimoisen yhteisen tavoitteensa vähentää yhteiskuntien riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja vastata energian kasvavaan kysyntään tulevaisuudessa.

NFG:n ainutlaatuinen NOVATRON-fuusioratkaisu on mullistava teknologia. Sen on teoreettisesti ja numeerisesti osoitettu ratkaisevan magneettikentän tiiviyden ja plasman epävakauden haasteita, jotka ovat tähän asti jarruttaneet fuusioenergian kaupallista kehittämistä. Vaikka NOVATRON ei ole takuuratkaisu tulevaisuuden energiatarpeisiin, St1 uskoo, että NFG:n teknologian pohjalta voisi olla mahdollista kehittää turvallinen, skaalattava ja fossiiliton kaupallinen fuusioenergiaratkaisu.

”Jotta voisimme visiomme mukaisesti olla johtava CO₂-hyvän energian tuottaja ja myyjä, aiomme jatkossakin investoida arvoketjuihimme ja käynnissä oleviin projekteihin pysyäksemme energiasiirtymän eturintamassa. Samaan aikaan St1:n on investoitava myös teknologioihin, joita ei vielä ole kaupallisesti saatavilla, sillä lähes 50 % vuoteen 2050 mennessä tarvittavista hiilidioksidipäästövähennyksistä on riippuvaisia innovaatioista, jotka ovat vasta demo- tai prototyyppivaiheessa. Uskomme NFG:n teknologian mullistavaan potentiaaliin, ja pitkäjänteisenä omistajana olemme innoissamme mahdollisuudesta päästä vauhdittamaan rajattoman fossiilittoman energian kehittämistä”, St1 Nordic Oy:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie sanoo.

Yhteistyö solmittiin pian sen jälkeen, kun NOVATRON-fuusioratkaisun ensimmäinen prototyyppi oli koottu ja järjestelmäintegraatio testattu. NFG jatkaa kokeiluja ensimmäisellä N1-prototyypillä, joka sijaitsee Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa (KTH) Tukholmassa. Samanaikaisesti NFG valmistautuu tiekarttansa seuraavaan vaiheeseen, jossa avainasemassa on pitkäaikainen kumppaniyhteistyö.

Mullistavaan NOVATRON-teknologiaan yhdessä investoivien teollisuuskumppanien tavoitteena ei ole ainoastaan tukea Pohjoismaiden energiavalmiutta vaan varmistaa asema johtavana fossiilittoman, turvallisen, edullisen ja aina saatavilla olevan energian tarjoajana maailmanlaajuisesti.